Hyss... Kuuletko kuinka ketunleipä laulaa tuulessa sulosointuja sielullesi. Laskeutuu lempeästi ihollesi, sukeltaen sitten sieluusi valoa loistamaan.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Karpalopirtelö mantelimaidosta

Vuoden alusta vaihdoin luonnonjugurtin soijajugurttiin koska minusta tuntui, että lehmänmaito tuotteet turvottivat kehoani. Etsiesssäni apuja ajoittaisiin nivelkipuihini, törmäsin myös tutkimukseen jossa on todettu vilja- ja maitotuotteiden olevan yleisin syy reumatauteihin, joten sekin vaikutti päätökseeni. Nyt päätin sitten etsiä myös soijajugurtille vastinetta, koska olen kuullut nyt niin paljon puhetta siitä miten suurin osa (80-90%) soijatuottajista käyttää geenimanipulaatiota viljelmiin, jotta kasvu olisi mahdollisimman tehokasta, niin en kyllä halua tällä tavoin tuotettua soijaa käyttää elimistöni hyväksi. Joten eteen tuli uuden korvaavan aineen etsintä ja suulas ihminen kun olen niin aina löytyy vastauksia kysymyksiin Ü

Minulle ehdotettiin mantelimaitoa tai kauramaitoa, kumpaakin nyt kokeiltu, mutta koska ne ovat kummatkin hyvin nestemäisiä ja hyvin maidon kaltaisia, niin en kovinkaan tykännyt koostumuksesta aamumyslin seassa. Aikani erilaisilla sivuilla surffailtuani törmäsin marjapirtelöön joka oli valmistettu mantelimaitoon. Tuossa pirtelössä oli käytetty vain itse mantelista saatua nestettä, mutta manteleita surrutellessani blenderissä, päätin jättää jauhetut mantelit nesteen sekaan ja mitä herkkua siitä syntyikään :)

Olen ollut koko päivän valtavien nivelkipujen kourassa ja ajattelin, että pakkasessa olevat karpalot saattaisivat purra tulehduksiin, joten tässä resepti teillekin kokeiltavaksi Ü

Karpalopirtelö

1 dl kuorittuja manteleitä
(liota manteleita yön yli)
3 dl vettä
3 dl karpaloita ( pakastettuja)
1 banaani


Surauta ensin yön yli liotetut mantelit ja vesi blenderissä ja kaada sekaan sitten banaani ja karpalot. Pirtelö ei tarvinnut mitään makeutusainetta, mutta minä kyllä pidänkin hieman happamemmasta mausta. Annoksesta tulee kaksi lasillista pirtelöä. Aivan ihanan makuista, joten tästä tuleekin minun uusi aamupirtelöni jota höystän sitten noilla supermysli-aineilla (maca, goji, kaakaonabsut ynm..). Suosittelen lämpimästi tätä lehmänmaidon korvikkeeksi!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Maukkaat linssikeitot

Juhannuksen jälkeen on aina hyvä aloittaa pienellä puhdistuksella ja kevyemmällä ruoalla, eikö näin Ü Aamusta join ison lasillisen vettä johon oli sekoitettu spirulina - leväjauhetta sekä söin ison lautasellisen paloiteltuja appelsiineja ja greippejä, muutaman gluteenittoman kauranäkkärin kera. Aamiaisen jälkeen innostuin siivoaamn jääkaappimme kaikesta vanhasta romusta jota ei ole käyttänyt enää aikoihin (puolillaan olevia purnukoita ja tuubeja). Ja siivouksen tohinassa mieleen alkoi kehkeytymään ajatus ihanasta linssikeitosta. Kaapista löytyi juuri ja juuri tarpeet yhteen keittoon Ü

Maukas Linssikeitto

1,5 litraa vettä
4 dl punaisia linssejä
2 keskikokoista sipulia
3-6 valkosipulin kynttä
muutama kukkakaalin ja parsakaalin nuppu
2 kasvisliemikuutiota
tuoretta oreganoa
kuivattua lipstikkaa
vajaa purkki valkosipulituorejuustoa


Keitto on hirmu nopea tehdä ja siitä tuli todella maukas, keiton olisi voinut syödä myös ilman tuota tuorejuustoa, mutta koska se oli menossa kohta päiväyksen yli niin päätin hyödyntää sen keitossa. Tosi hyvää , NAM!! Ü Päälle ripottelin hapanjuuresta tekemääni ruisleipää.

Tässä muuten edellisen linssikeiton ohje myös, hieman eri mausteilla, todella hyvä tämänkin Ü

Tulinen kookoslinssikeitto

1,5 litraa vettä
3 dl punaisia linssejä
1 keskikokoinen sipuli
2 porkkanaa
3-5 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta inkivääriraastetta
2 tuoretta chilipalkoa
basilikaa
kookosmaitoa (pieni purkki)


Keitosta tuli todella maukasta eikä ollenkaan liian tulista. Kookosmaito teki keittoon hienon loppusilauksen. Keiton päälle paistoimme hieman lohenpaloja ja htisi kun oli hyvää Ü



tiistai 11. kesäkuuta 2013

Saippuakuivuri Ü

.... tai pitäisikö sanoa kypsennyskaappi, miten vain, mutta nyt on ensimmäinen valmis! Ü Isäntä oli kotona oikein ahkeroinut sillä aikaa kun olin töissä ja aika makeeta jälkeä oli saanut aikaan. Nyt siis kun hurahdin tuohon saippuan tekoon niin täytyyhän sitä olla sitten paikka missä antaa saippuoiden rauhassa kypsyä, niin ettei ne kuukausia loju jossain tasoilla ja ole aina tiellä kun pitäisi tehdä jotain. Joten... tässä alla, saanen esitellä, mieheni suunnittelema saippuakuivuri Ü

Tässä kehikko ilman suojakangasta


Tässä valmis "kuivuri" suojakankaan kanssa


Ja tuonne keittiönkaappien päälle niitä tulee sitten muutama vierekkäin


Suojakankaana käytettiin maanrakennuksessakin tuttua suodatinkangasta, joka on ohutta ja hengittävää, mutta estää pölyn pääsyn saippuoiden päälle. Saippuat kun joutuvat kypsymään useamman kuukauden, niin nyt niille on tehty oma koti Ü Mieheni naureskeli, että halukkaille hän kyllä tekee noita kädenkäänteessä lisää, kun toimiva malli on nyt löytynyt Ü Itse ajattelin vielä laittaa kerroslautoihin liitutaulutarraa, johon on sitten helppo kirjoittaa saippuan valmistuspäivämäärä ja nimi. Kuivuriin mahtuu 30-36 saippuaa kypsymään, riippuen hieman saippuapalan muodosta.

Aivan upeaa kädenjälkeä, olen ikionnellinen Ü

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Rosmariinisaippua - Itse tehtyä

Olen jo useamman kuukauden pessyt hiukseni luonnonsaippualla ja jostain ajatuksiini alkoi kummuta, että olisikohan saippuaa mahdollista valmistaa itse? Ja olihan se mahdollista Ü Tietoa löytyi yllin kyllin enkä ala tässä erikseen selostamaan koko prosessia läpi, niihin löytyy hyvät linkit postauksen lopusta.

Se miksi halusin lähteä kokeilemaan itse saippuan tekoa oli yksinkertaisesti se, että teollisesti valmistetusta saippuasta katoaa valmistusprosessin aikana suurin osa öljyjen ja rasvojen hoitavista aineista, kun taas itse tehtynä ne jäävät saippuaan kosteuttamaan ja pehmentämään ihoa. Luin myös läpi useita blogeja joissa kerrottiin, miten atooppinen iho oli parantunut itse tehdyn saippuan käytön myötä ja mikä parasta, voit maustaa saippuan juuri niillä aineilla kuin haluat. Itse päädyin kokeilemaan rosmariinisaippuaa Ü

Rosmariinillä on pitkä historia kauneiden hoidossa, koska sitä on käytetty luonnollisena parfyyminä ja lääkkeenä jo paljon enemmin kuin itse parfyymin tuotanto aloitettiin 1700 luvulla. Lisäsin saippuaan kuivattujen rosmariinilehtien lisäksi myös rosmariinin, laventelin ja palmarosan eteerisiä öljyjä. Rasvoina käytin extra virgin oliiviöljyä, kookosöljyä sekä sheavoita. Innolla odotan, että pääsen kokeilemaan ensimmäistä saippuaa Ü Vaikkakin odotus on hieman pitkä, saippua kypsyy ja kovettuu noin 3-4 kuukauden  ajan ja on sen jälkeen vasta käyttävalmista saippuaa. Jostain luin kuitenkin, että itsetehty saippua olisi parhaimmillaan vasta vuoden päästä. Mutta uskon, että odotus on sen arvoista!

Rosmariinisaippua

250 g Oliiviöljyä (hellä ja hoitava)
200 g Kookosöljyä ( vaahtoava ja hoitava)
50g Sheavoita (kosteuttava ja hoitava)
1tl rosmariinin eteeristä öljyä 
(lisää verenkiertoa, tarmoa ja hiustenkasvua, lievittää kipua)
2/3 tl laventelin eteeristä öljyä
(rauhoittaa mieltä ja hoitaa ihottumia)
1/3 tl palmarosan eteeristä öljyä
(antibakteerinen öljy, joka hoitaa ärtynyttä ihoa)
1 rkl kuivattua rosmariiniä


Olen aivan innoissani tästä uudesta oivalluksesta valmistaa saippuat itse ja seuraavaksi tehtäväksi tuleekin hankkia lisää noita ihania silikonimuotteja Ü Innostuimme myös mieheni kanssa ideoimaan saippuoille kuivaustelineen keittiökaappien päälle ja odotan myös sen valmistumista innolla. Iso kiitos miehelleni, että hän osasi ajatella asiaa isommin kuin minä ja päätti suunnitella minulle kerroskuivurin, niin että voin kuivattaa useampia saippuoita kerralla. Ne kun ottavat kuitenkin hetken kypsyä Ü Tässä vielä muutama linkki saippuateko ohjeisiin ja resepteihin. Ohjeita löytyy muutenkin todella paljon, mutta nämä sivustot ovat nimen omaan saippuantekoon keskittyneitä. Itse muuten ostin lipeän Lahtisen Vahavalimolta, tuli perille muutamassa päivässä matkahuollon kautta. 





Miljoona, miljoona, miljoona ruusua....

Voi että, mitä iloa taloyhtiömme pihassa oleva juhannusruusu pensas onkaan tuonut minulle Ü Olen käynyt pienissä varkaissa silloin tällöin ja tuonut pensaasta ruusun lehtiä keittiönpöydälleni kuivumaan. Miten huumaava tuoksu siitä onkaan levinnyt kotiimme Ü


Sain vapaaehtoistyöstä myös ihanan tuoksuvan vaaleanpunaisen ruusun ja se sai tehdä muutaman päivän ihailun jälkeen seuraa juhannusruusun lehdille Ü


Tässä vielä ihana kuva juhannusruusuista kämmenelläni ja viimeisenä juhannusruusun lehden ihana sydämenmuoto Ü



Kuivattuina nämä valkoiset juhannusruusut näyttävät ihanille vaaleanpunaisten terälehtien sekä vihreiden ruusun lehtien seassa. Uskon, että talvella on sitten ihana avata tämä ruusulta tuoksuva purkki ja lisätä ruusunlehtiä kylpyveteen tai voiteisiin Ü

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kuusenkerkkä siirappia Ü

Voi mitä kaikkea ihanaa sitä voikaan tehdä luonnonantimista! Tässä alla kuva kuusen kerkistä, eli noista pienistä uusista aluista kuusen oksissa joita kuusi tuottaa joka kevät kasvaakseen isommaksi ja tuuheammaksi.


Kuusenkerkkä on luonnon oma vitamiinipommi, koska siitä löytyy tärkeitä hivenaineita, antioksidantteja sekä A- ja C- vitamiinia. Kuusenkerkkää voi käyttää erilaisiin tulehdussairauksiin kuten reumattisiin oireisiin hauteena tai kylpynä, mutta tunnetuin käyttötapa kerkillä on varmaankin kuitenkin keuhkotulehdusten ja yskän hoidossa. Itse päätin valmistaa kerkistä siirappia Ü Siirappia voi käyttää sitten myöhemmin syksyllä yskänlääkkeenä tai sekoittaa sitä lämpimään teehen mauksi.

Kuusenkerkkäsiirappi

Liotus yön yli:

1 litra kerkkiä
vettä niin paljon, että ne peittyvät

Siirapin valmistus:

Liotin veden voi joko käyttää siirappiin tai 
viruttaa pois kerkistä ja laittaa tilalle uuden 
veden

1 litra kuusenkerkkiä
2 litraa vettä
5 dl intiaanisokeria


Keitä kuusenkerkkiä noin kaksi tuntia ja pidä huoli ettei vesi pääse haihtumaan liikaa pannusta. Tämän jälkeen siivilöi kuusenkerkät pois nesteestä ja kaada puhdas neste takaisin kattilaan. Lisää kattilaan sokeri ja keitä noin tunti, välillä sekoittaen. Seuraa siirapin muotoutumista vesi testillä. Tipauta kylmään vesilasiin tippa siirappia ja jos se ei heti liukene veteen, siirappi on valmis. Kaada siirappi pulloihin ja anna jäähtyä ilman kantta. 

Monet siirapin ohjeet tehdään tavallisesta sokerista, mutta halusin kokeilla tehdä omani intiaanisokerista. Löysin oivan sivun intiaanisokerista jossa ohjeistettiin esimerkiksi tunnistamaan aito intiaanisokeri teollisesti valmistetuista sokereista joiden väitetään olevan intiaanisokeria. Intiaanisokeri ei myöskään ole aivan niin makeaa kuin täysin puhdistetty valkoinen sokeri ja sen vuoksi sitä olisi hyvä käyttää aina hieman enemmän kuin tavallista sokeria. Näin siirapista tulee tarpeeksi makeaa. Tässä alla vielä kuva valmiista siirapista.


Nam! Ü

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Villiyrttipäivä Wäärälässä

Ilmoittauduin jo alkukeväästä Villiyrttipäiville Toivakassa sijaitsevaan Wäärälään. Luonnon antimien hyödyntäminen kun on alkanut kiinnostamaan koko ajan vain enemmän. En oikein tiennyt mitä odottaa päivältä ja hyvä niin, koska se antoi niin valtavan paljon kaikkea mitä vain osasi kuvitella Ü

Luonnonläheisyyttä, aurinkoa, lämmintä keliä, puhdistumista, älyttömän paljon uutta tietoa, hyvää ruokaa ja todella ihanaa seuraa!


Kurssipäivän meille veti Päivi Jaakkola, jolla on oma hoitohuone Lopella vanhassa tunnelmallisessa mummonmökissä. Saimme häneltä luonnonyrteistä ison tietopaketin heti alkuun ja esillä oli monenlaisia aiheeseen liittyviä kirjoja. Esittelimme itsemme, joimme tulokahvit ja sitten lähdimme ihanaan paahtavaan aurinkoon keräämään lähiympäristöstä luonnonyrttejä. Omaan koriini poimin mäkikuismaa, poimulehtä, pihlajapuun lehtiä, siankärsämöä , voikukan nuppuja ja lehtiä sekä mustaviinimarja pensaan lehtiä. Aivan ihanaa!! Ü


Ensimmäisenä teimme yrttiöljyt muhimaan ja asetimme ne aurinkoon lämpenemään. Yrttiöljy valmistuu hitaan valmistustavan mukaan 2-3 viikossa, sen jälkeen kun luonnon yrttejä on liotettu öljyssä. Öljyksi kelpaa mikä tahansa hyvä öljy oliiviöljystä manteliöljyyn, sen voi päättää oman maun mukaan. Onkin ollut itse asiassa mielessä tehdä postaus myös erilaisten öljyjen ominaisuuksista, mutta siitä sitten myöhemmin Ü Omaan yrttiöljyyni laitoin mäkikuismaa ja poimulehtä. Mäkikuisma auttaa eritoten mielialaan ja ajattelin jos se auttaisi pitkään kestäneeseen väsyyni, poimulehti sen sijaan omaa ihoa kaunistavia ominaisuuksia ja siksi päätin ottaa sitä tähän mukaan Ü


Sitten teimme yrttikylpysuolan, jota varten Päivi oli tuonut mukanaan jo valmiiksi kuivattuja yrttejä esim. ruusunlehtiä sekä terälehtiä ja poimulehtiä. Kylpysuolan pohjana käytettiin ruususuolaa ja mukaan lisättiin muutama tippa manteliöljyä sekä ruusun eteeristä öljyä. Aivan totaalisen lumoava tuoksu. Kylpysuolaa voi käyttää kylpyvesissä tai vaikka kuorinta aineena hunajaan sekoitettuna Ü


Sitten teimme yrttisalvan, jonka pohjaksi käytimme kookosrasvaa, manteliöljyä ja itse tehtyä yrttiuutetta vastapoimituista yrteistä. Mehiläisvaha toimi salvassa kovikkeena. Kuvaa en muistanut ottaa itse rasvasta, mutta siitä tuli ihana Ü Tässä alla muutama valmistus kuva.



Näiden valmistelujen jälkeen edessä oli puhdistava yrttisauna ja luojan kiitos, että päätin jäädä saunomaan, kyllä olisi kaduttanut jälkikäteen jos en olisi jäänyt Ü Saunaan kerättiin isoon sankoon eri puiden oksia; koivua, leppää, katajaa ja mukaan lisättiin vielä nokkosta ja joitain kukkia joita en tunnistanut. Tämän kauniin sangollisen oksia ja kukkia veimme sitten saunaan mukanamme. Jokainen teki itselleen vielä erikseen jalkakylpy sekoituksen, joten saunomisesta tuli superpuhdistavaa. Tuoreet saunavastat tehtiin myös koivusta ja toinen nokkosesta. Ja mitkä tuoksut saunaan levisi yrttien vuoksi! Puhdistavan yrttisaunan kruunasi vielä pulahdus lämpimään järveen Ü ( itselle vesipelkoisena se oli melkoinen kokemus ja miten virkistävää, Ah!)



Miten virkistynyt olo sitä olikaan saunan ja järvessä pulahtamisen jälkeen Ü Saunan jälkeen vuorossa oli ihana iltapala salaatteineen ja suolaisine piirakkoineen ja tietysti luonnonyrteillä höystettynä. Lopuksi vieraiden pyynnöstä päätimme päivän vielä ihanan intiaani meditaation tunnelmissa.

En voi sanoa mitään muuta päivästä kuin WAU Ü Itselleni päivä ei olisi voinut olla enää täydellisempi ja ajelin aivan hurmaantuneena kotiin päivän päätteeksi. Seuraavana päivänä itse asiassa vasta huomasin miten silkkinen iho minulla oli, siis koskaan aikaisemmin iho ei ole ollut niin sileä ja pehmoinen. Olisiko yrttisauna tehnyt tehtävänsä? Ihan varmasti Ü Joten iso kiitos Päiville laajasta tietämyksestä ja Leenille ihanasta paikasta ja ihanista tarjoiluista ja meditaatiosta. Tällä energialla elää tosi pitkälle Ü