Voi että, mitä iloa taloyhtiömme pihassa oleva juhannusruusu pensas onkaan tuonut minulle Ü Olen käynyt pienissä varkaissa silloin tällöin ja tuonut pensaasta ruusun lehtiä keittiönpöydälleni kuivumaan. Miten huumaava tuoksu siitä onkaan levinnyt kotiimme Ü
Sain vapaaehtoistyöstä myös ihanan tuoksuvan vaaleanpunaisen ruusun ja se sai tehdä muutaman päivän ihailun jälkeen seuraa juhannusruusun lehdille Ü
Tässä vielä ihana kuva juhannusruusuista kämmenelläni ja viimeisenä juhannusruusun lehden ihana sydämenmuoto Ü
Kuivattuina nämä valkoiset juhannusruusut näyttävät ihanille vaaleanpunaisten terälehtien sekä vihreiden ruusun lehtien seassa. Uskon, että talvella on sitten ihana avata tämä ruusulta tuoksuva purkki ja lisätä ruusunlehtiä kylpyveteen tai voiteisiin Ü

Hyss... Kuuletko kuinka ketunleipä laulaa tuulessa sulosointuja sielullesi. Laskeutuu lempeästi ihollesi, sukeltaen sitten sieluusi valoa loistamaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luonnonmukaista kauneudenhoitoa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luonnonmukaista kauneudenhoitoa. Näytä kaikki tekstit
maanantai 10. kesäkuuta 2013
torstai 16. toukokuuta 2013
Poimulehti - Luonnon oma ryppyvoide
Miten innoissani olinkaan kun huomasin, miten paljon poimulehteä kasvaa joka paikassa. Poimulehti on aina yhdistetty kauneuteen sekä nuoruuteen, koska sillä on ihoa kiinteyttäviä ominaisuuksia. Poimulehdestä valmistettu kasvovesi supistaa ihohuokosia, virkistää, puhdistaa ja siloittaa ihoa. Itse kokeilin tehdä pienen määrän kasvovettä juuri poimimistani poimulehdistä. Ja miten ihana hempeä tuoksu veteen tulikaan.
Poimulehti - kasvovesi
2,5 dl vettä
3 vastapoimittua poimulehden lehteä
Keitä vesi ja anna hieman jäähtyä. Keittämällä veden saat tapettua vedessä asustelevat bakteerit. Kun vesi on hieman jäähtynyt, kaada se vesi astiaan ja laita poimulehden lehdet veteen likoamaan 15-20 minuutiksi. Kun liuos on valmis, purkita se ja säilytä jääkaapissa. Nestä säilyy hyvänä 2 päivää. Yrttinesteen voi myös pakastaa, jolloin jääpalakuutioita voi ottaa käyttöönsä silloin kun parhaiten itselleen sopii. Säilyvyyttä voi parantaa myös lisäämällä nesteeseen 0,5 tl omenaviinietikkaa ja näin viinietikka toimii myös tasapainottajana ihon PH arvolle.
Ihonhoidon lisäksi poimulehti on oiva yrttikasvi varsinkin ripulinhoidossa. Kasvin eteerinen öljy yhdessä parkkiaineiden kanssa vaikuttaa lievästi kouristuksia laukaisevasti ja tulehduksia parantavasti. Pitkäaikaisempi käyttä lievittää kuukautis- ja vaihdevuosivaivoja. Kasvista löytyvillä karvasaineilla on ruoansulatusta edistävä ja ruokahalua parantava vaikutus. Poimulehteä voidaan käyttää myös ulkoisesti haavojen hoitoon edistämään arpeutumista ja estämääm tulehduksia. Tuoreet murskatut lehdet sopivat hyvin haavojen laastareiksi. Poimulehtilajeja on satoja erilaisia, mutta niillä kaikilla on samat lääkinnälliset ominaisuudet. Poimulehteä on käytetty myös eläinlääkinnässä. Kuivattuna sitä voi käyttää yrttiteessä, ja tuoreena salaatteihin. Jos poimulehti on kasvanut kuivassa paikassa voi se tosin maistua karvaalle, joten maista kasvia ennen kuin poimit sitä lisää mukaasi.
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Kesän ensimmäinen tulokas - Leskenlehti
"Lempeällä lämmölläsi lemmi kehoani,
suloisilla säteilläsi sivele sieluani,
vihreään kehtoosi kiedo minut käsilläsi,
anna kirkkaiden väriesi vallata sydämeni,
kauneudellasi kosketa kaipuutani,
ota vastaan vahvat juureni,
anna minun elää sinusta."
Voi miten ihania nuo värikkäät leskenlehdet ovatkaan vielä harmaan heräävän luonnon seassa. Kävin poimimassa ensimmäiset jo viime viikon aikana ja nyt on jo kovaa vauhtia koivut puhkeamassa hiirenkorvalle. Tiesitkö, että leskenlehden kukkia ja nimenomaan lehtiä voi käyttää kasvovesissä ja kylvyissä. Nimenomaan lehdissä on niitä hoitavia ja vahvistavia aineosia ihon ja hiustenhoitoon. Lehdet sisältävät esimerkiksi sinkkiä joka hoivaa kuivaa ihoa. Peltokorteen kanssa hiushuuteluvedessä käytettynä Leskenlehden kukat ja lehdet vahvistavat ja hoivaavat hiuksia ja päänahkaa.
tiistai 26. helmikuuta 2013
Mangoa kevään odotukseen Ü
Minua aidosti harmittaa, ettei suomessa ole saatavilla (tai en ole tietoinen) tuoreita mangoja. Mango on meinaan osoittanut minulle jo vuosia sitten voimansa. Asuin vuoden 2004 Australiassa ja söin joka päivä mangoja, ja vuoden lopussa huomasin yhtäkkiä miten sileä ihoni on, pitkästä aikaa tuntui kuin myös kirouksena oleva selluliitti olisi huomattavasti vähentynyt jaloistani. Toki täytyy muistaa, että tuona vuonna sain osakseni myös aimo latauksen D-vitamiinia auringon muodossa ja sekin varmasti vaikutti asiaan.
Nyt kuitenkin halusin esitellä teille tämän ihana luonnontuotteen joka on tuonut ainakin itselleni voimia niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Nyt kuitenkin halusin esitellä teille tämän ihana luonnontuotteen joka on tuonut ainakin itselleni voimia niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Mango
Sisältää runsaasti A-, E- ja B6 vitamiineja.
Tämän vuoksi se estää ihon ikääntymistä ja aktivoi
solujen kosteutusta ja hyvinvointia.
Mango on loistava kaliumin lähde joka on
tärkeä osa juurikin tuota solujen nesteytystä. Mango
siis puhdistaa kehoa tehokkaasti myös sisäisesti.
Ulkoisestikin mango suojaa auringolta ja ihon
ikääntymiseltä ilmanmuutoksissa. Mango sose kirkastaa
ja pehmentää ihoa sekä poistaa ihosta väsymystä.
Mango ylläpitää ihon kosteutta useasti käytettynä ja
siloittaa rypyt.
Itse huomasin heti seoksen laitettua naamalleni, miten se raikasti silmän räpäyksessä kasvoni ja naamion jälkeen iho tuntui uskomattoman pehmoiselle ja aivan kuin olisin saanut uudet kasvot, iho kirkastui niin voimakkaasti :) En ole aiemmin koittanutkaan tehdä tuoretta mangonaamiota, mutta taidampas tästä eteenpäin palkita ihoni aika ajoin tällä ihanalla ja virkistävällä tuotteella. Suosittelen suuresti!! Tässä vielä ohje naamioon:
Herkullinen Mangonaamio
1 kypsä mango
(kosteuttava ja elvyttävä)
1 tl hyvää oliiviöljyä
(kosteuttava ja ravitseva)
1rl vettä
(lisätty lähinnä seoksen koostumuksen vuoksi)
1 tippa appelsiinin eteeristä öljyä
(sisältää voimakasta aurinko energiaa joka
virkistää mieltä ja puhdistaa ihoa)
Soseutin mangon tehosekoittimessa ja lisäsin siihen öljyn ja eteerisen öljyn, Vettä olisi voinut laittaa jopa hieman vähemmän koska seoksesta tuli ehkä hitusen liian vetelä, mutta muistan tämän seuraavalla kerralla. Vesi vain helpottaa suuresti mangon survimisessa tehosekoittimessa. Ihana aurinkoinen ja virkistävä naamio ja lisäksi ulkona alkoi myös aurinko monen viikon jälkeen pilkistämään pilvien välistä! Ihanaa viikon alkua kaikille toivotellen!
torstai 14. helmikuuta 2013
Hoitava savinaamio kasvoille
Tämä ihana ja raikas savinaamio hoivasi erinomaisesti pakkasessa kuivaneen ihon taas kuntoon. Savinaamioon lisättävä avokadoöljy onkin tunnetusti hyvä rasvoittamaan kuivunutta ihoa. Hoidon jälkeen iho oli silkkisen pehmeä ja hiukan ehkä myös öljyinen, mutta tuo öljyisyys tasaantui illan mittaan. Suosittelen!
Savinaamio avokadoöljyllä
2rkl savijauhetta
(syväpuhdistaa ja kuivattaa)
1tl hunajaa
(suojaa ja hoivaa)
1 tl avokadoöljyä
(kosteuttaa, siloittaa ja aktivoi ihon omaa toimintaa)
2tl kamomilla hauduketta
(rauhoittaa ja tyynnyttää ihoa)
2 tippaa laventelin eteeristä öljyä
(hoitaa ja rauhoittaa)
1 tippa ruusun eteeristä öljyä
(ennaltaehkäisee ihon vanhenemista ja uudistaa sekä siloittaa)
Tämä ohje on varsinkin kuivalle ja herkälle iholle, mutta sopii hyvin myös normaalille iholle. Hoito jättää ihon ihanan kosteaksi ja pehmoiseksi. Joten rohkeasti vain kokeilemaan :)
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Voimaannu Messut 2013 Seinäjoella
Tänä vuonna järjestetään Voimaannu Messut jo viidenne kerran Seinäjoelle ja koska messuilla on vahvasti teemana luonnonmukaisuus ja tällä kertaa myös luonnonmukainen ihonhoito, niin päätimpä laittaa siitä tänne omillekin sivuilleni mainoksen
Voimannu Messut järjestetään Seinäjoella 16.-17.3.2013 osoitteessa Kirkkokatu 10
Voimannu Messut järjestetään Seinäjoella 16.-17.3.2013 osoitteessa Kirkkokatu 10
Tervetuloa mukaan, minä olen ainakin sinne menossa :)
Voisinpa kuiskata sinulle salaisuuden, suven suloista,
valtavista valon voimista,
olisit ihmeissäsi,
rakas ystäväni,
hymyile,
koska silloin ovet ovat
avoinna sydämeesi.
lauantai 12. tammikuuta 2013
Kuivan ihon rasva talvipakkasiin
Olen vallan hullaantunut Lisen Sundgrenin "Ihana Kotikylpylä" kirjaan. Löysin kirjan sivuilta ihanan talvirasvan ohjeen ja koska olin jo joulukuusen hakumatkan jälkeen uuttanut metsäöljyä (kuusen ja männyn oksista), niin päätin kokeilla tätä alla olevaa ohjetta.
Muunsin alkuperäistä ohjetta hieman ja vaihdoin ohdakeöljyn vehnänalkiööljyyn, koska minulla ei ollut tuota ohdake öljyä valmiina. Nyt talven loppurutistuksessa rasva tulee ahkeraan käyttöön ja se soveltuu nimenomaan hyvin kuivalle iholle. Mieheni sai rasvasta jo oivan avun jalkojensa ihon kosteutukseen :) Itsellä myös kantapäät kosteutuivat hyvin.

Talvirasva kuivalle iholle
1,5 dl mänty- ja kuusiöljyä
(sisältää c-vitamiinia ja parantaa verenkiertoa)
1 dl vehnänalkioöljyä
(E-vitamiini nuorentaa ja suojaa ihoa)
50 g mehiläisvahaa
(antaa iholle silkkisen pehmeän pinnan)
15 tippaa kuusen eteeristä öljyä
(Parantaa verenkiertoa, lievittää lihaskipuja sekä reumaattisia oireita. Psyykkisesti
lisää kestävyyttä ja sisua, mutta myös anteeksiantoa, nöyryyttä, luottamusta,
toisten huomioonottamista sekä hyväksyntää)
1 tl laventeliöljyä
(Fyysisesti ja psyykkisesti tasapainoittava, rauhoittava, puhdistava
ja kipuja lievittävä)
Laita mehiläisvaha teräsastiaan ja aseta se kuumaan veteen. Sekoita kunnes mehiläisvaha on täysin nestemäistä. Lisää öljyt ja jatka sekoittamista. Vaikka seos paakkuuntuu, sulaa öljy nestemäiseksi nopeasti. Ota teräsastia pois vedestä kun mehiläisvaha ja öljyt ovat kunnolla sekoittuneet nesteeksi. Jatka sekoittamista kunnes seos alkaa saeta. Kun seos on n. 50 asteen lämpöinen voit lisätä mukaan eteeriset öljytipat ja näin rasvaseos on valmis purkitettavaksi :) Anna kovettua rauhassa, vaikka seuraavaan päivään. Purkkiin ei saa muodostua kontenssivettä, koska se heikentää rasvan säilyvyyttä.
Tästä reseptistä tuli tuollainen kuvassa näkyvä n. 3 dl annos ja rasva on todella riittoisaa. Mehiläisvahan ansiosta rasva säilyy hyvänä todella pitkään. Tässä alla vielä tuon yllä olevan mänty- ja kuusiöljyn ohje.
Nopea yrttiöljy
(nopea tapa sopii parhaiten kasveille joilla on kuorellinen runko tai
kovat lehdet, kuten kuusi, mänty, kataja, timjami ja rosmariini)
5dl hyvälaatuista oliiviöljyä (muukin öljy käy)
2 -3 pientä kuusen ja männyn oksaa havuineen
Kiehauta vesi kattilassa ja nosta se sitten pois liedeltä. Aseta öljyä ja havunoksiä täynnä oleva astia kuumaan vesikattilaan tekeytymään. Anna tekeentyä rauhassa ainakin kaksi tuntia jotta männyn ja kuusen oksat likoovat tarpeeksi öljyssä ja öljy saa tarpeeksi puiden hyvät ominaisuudet itseensä.
Etsiessäni ylläolevan talvirasvan raaka-aineiden ominaisuuksia, yllätyin männyn ja kuusen vahvasta kipuja lievittävästä ominaisuudesta. Täytyypä oikein testata tätä niin omiin kuin suvun naistenkin reuman tyylisiin kipuihin :)
Tämän uuden innostuksen alettua tein työpaikallani melkoisen löydön :) Aivan ihania pieniä hillopurkkeja oltiin viemässä roskiin ja minä ihastuin näiden muotoon ikihyviksi :) Sopivat loistavasti kukkien ja yrttien säilytykseen sekä pienten voiteiden ja rasvojen pakkaamiseen.

maanantai 7. tammikuuta 2013
Talven syleilyssä kevät jo sydämessä
Empä muista koskaan odottaneeni kevättä näin kovaa :) Olen astumassa aivan uuden seikkailun vietäväksi ja odotan innolla mitä kaikkea luonnolla onkaan minulle annettavanaan.
Osaisimpa kertoa mistä kaikki lähti liikkeelle, ehkä edelliskesän kukka-intoilusta, ehkä hieman myös ongelmista löytää kaupan hyllyiltä nurinkurisille kiharoilleni taltuttajaa :) Mikä lie innoittajana loppujen lopuksi toimi, olen nyt päättänyt tutustuttaa itseni luonnon omiin hoitokeinoihin. Olette enemmän kuin tervetulleita mukaan tähän seikkailuun. Uskon, että kesällä kaikki huipentuu luonnon antaessaan parasta antiaan :)
Tavoitteena on tutustua luonnonmukaiseen kauneudenhoitoon ja siihen miten paljon on mahdollista yleensäkään hoitaa itseään luonnonantimilla. Joitain kokeiluja olen jo tehnyt hiustenhoidon tiimoilta ja olen huomannut, että yrttihuuhtelut sekä luonnonsaippuat ovat tehneet hiuksistani silkin pehmeät.
Innoittajina tällaisen blogin aloittamiseen, joka käsittelee luonnonläheistä kauneudenhoitoa, toimi vahvasti kaksi kirjastosta löytämääni kirjaa. Toinen on ruotsalaisen Lisen Sundgrenin kirja " Ihana Kotikylpylä" ja toinen on Suomalaisen Virpi Raipala-Cormierin kirjoittama kirja " Luonnonkaunis".
Heidän kirjojaan selaillessa mieleni tekisi jo kovasti heittää ylleni kevyt kesämekko ja hipsiä paljain jaloin aamukasteisen nurmikon yli vanhaan ulkorakennukseen josta löytyy huumaavilta yrteiltä tuoksuva levollinen kotikylpyläni. Tämä on siis haaveeni ja tällä hetkellä voin toteuttaa sen vasta haaveissani, mutta kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eikös ne unelmien toteutumiset ala aina haaveilusta :)
Joten tervetuloa mukaani, haavematkalle unelmiini. Katsotaan mitä kaikkea ihanaa kesä tuo tullessaan :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)