Hyss... Kuuletko kuinka ketunleipä laulaa tuulessa sulosointuja sielullesi. Laskeutuu lempeästi ihollesi, sukeltaen sitten sieluusi valoa loistamaan.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Voimaannu Messut 2013 Seinäjoella

Tänä vuonna järjestetään Voimaannu Messut jo viidenne kerran Seinäjoelle ja koska messuilla on vahvasti teemana luonnonmukaisuus ja tällä kertaa myös luonnonmukainen ihonhoito, niin päätimpä laittaa siitä tänne omillekin sivuilleni mainoksen

Voimannu Messut järjestetään Seinäjoella 16.-17.3.2013 osoitteessa Kirkkokatu 10

Tervetuloa mukaan, minä olen ainakin sinne menossa :)

Voisinpa kuiskata sinulle salaisuuden, suven suloista,
valtavista valon voimista,
olisit ihmeissäsi,
rakas ystäväni,
hymyile,
koska silloin ovet ovat 
avoinna sydämeesi.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Saisiko olla kauhallinen kurkumaa?

Nyt kun tähän kauneuden kauniille tielle olen lähtenyt tutkimusmatkalle niin erinäisten sattumien kautta tutustuin sellaiseen mausteeseen lähemmin kuin kurkuma. Tiesin mausteen nimeltä ennestään, mutta minulla ei ollut tietoakaan sen vahvoista lääkinnällisistä ominaisuuksista ja miten pitkään sitä on käytetty vaihtoehtohoitona esim, syöpä tai reumahoitoihin.

"Laboratoriotutkimuksissa kurkumiini on aiheuttanut 
syöpäsoluissa ohjelmoidun "solukuoleman" eli kurkuman 
avulla syöpäsolut saadaan tekemään ns. itsemurha"

Löysin eilen kirkahyllystäni Kerstin Hultén kirjan "Suojaa ruoasta" ja juurikin tämän kirjan sivuilta löysin vahvistusta tähän kurkuman vahvaan lääkinnälliseen voimaan. Lähisuvussani on ollut reumaperäisiä sairauksia ja itsekin joudun välillä kamppailemaan nivelten vihlomisen kanssa. Luettuani kurkuman parantavista ominaisuuksista muunmuassa reumasairauksien hoidossa, en voinut muuta kuin kokeilla maustetta :)


Hetken aikaa tuumailtuani, heitin juomalasin pohjalle n. 1/4 tl kurkumaa, 2-3 tl soijajugurttia, muutaman cashew pärkinän sekä rusinan. Ihan viimeisenä lisäsin vielä hyppysellisen rouhittua mustapippuria. Siis aivan ihana herkkuvälipala :) Kurkuma oli yllätyksekseni melko makeaa.

Joku voi miettiä, että miksi ihmeessä laitoin seokseen mustapippuriakin ja tässä alla vastaus siihen:

" Intiassa tehdyn tutkimuksen mukaan mustapippurin
sisältämä piperiini lisäsi kurkuman imeytymistä
ihmisillä ja eläimillä 2000 kertaisesti. 
Toisin sanoen, pieni määrä kurkumaa
mustapippurin kanssa voi olla terveyden 
kannalta parempi vaihtoehto kuin iso
määrä pelkkää kurkumaa "

Olen siis ottanut kurkuman nyt joka päiväiseksi matkakumppanikseni ja koitan mahdollisuuksien mukaan ottaa sitä aina kolmesti päivässä sen 1/4 teelusikkaa. Aamulla aamumyslin sekaan, päivällä ruoan mausteeksi ja illalla tuo ihana pähkinä-rusina sekoitus. Katsotaan onko tästä apua eteenpäin vihlomisien kanssa :)

Ulkoiseen kivun hoitoon löysin seuraavanlaisen ohjeen:

Inkivääri-kurkumahauduke 

2 tl inkivääriä
1 tl kurkumaa
loraus vettä 
(niin että seoksesta tulee tahnaa)

Tämän tahnan voit sitten levittää liinakankaalle ja sitoa hauteeksi vaikka vihlovan polven ympärille. Itse en ole vielä tätä kokeillut, mutta on ehdottomasti jonossa kokeilulistalla :)

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Viherpeukalona talven pakkasilla

Viime viikonloppuna laitoin laventelin siemenet itämään :) Katsotaan olisiko tällä kertaa enemmän onnea matkassa kuin viime kerralla.


Siemenet saavat nyt rauhassa itää jääkaapissa seuraavat 3- 6 viikkoa jonka jälkeen näkyvissä pitäisi olla jo pieniä verson alkuja. Mutta tästä kasvuprojektista lisää sitten kevään mittaan. Ajatuksena olisi kuitenkin saada omia laventeleitä joista tehdä yrttiöljyjä tai hauteita.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Suklaa suukkoja Ü

Voi raakasuklaa sentään :)

Innostuin kokeilemaan itse suklaan tekoa ja löysinkin ohjeita TÄÄLTÄ. Päätin alkuun koittaa tehdä ihan pienen annoksen vähän kuin maistiaiseksi ja hyvä, että tein näin. Suklaa kun jäi maultaan hieman liiankin raakasuklaan makuiseksi :) Eli makeutta olisin kaivannut suklaaseen hieman lisää. Minun täytyi oikein tarkistaa ohje uudelleen, että olinko unohtanut makeutusaineen ohjeesta pois, mutta ohjeessa ei tosiaankaan ollut mitään muuta makeuttajaa kuin Lucuma-jauhe. Seuraavaan erään laitan sitten hieman luonuhunajaa mukaan :) Mutta kyllä tämäkin maistuu, jos ei muuta niin energian tuojana ainakin :)


Itse ohje löytyy raakasuklaa.com sivuilta nimellä Minisuklaa. Ohjetta varten ostin luontaistuotekaupasta raakakaakao jauhetta, kaakaovoita ja sitä lucuma jauhetta. Itselläni olikin kaapissa jo valmiina kaakonibsuja. Kaakaonibsuista vinkkinä voin sanoa, että ne toimivat hyvin aamulla aamumyslin seassa tuomaan energiaa alkavaan päivään. Todella tehokkaita :)

Tässä alla kuva vielä tuosta itsetehdystä raakasuklaasta joka omasta mielestäni olisi kaivannut hieman makeutta lisää, mutta eihän raakasuklaa niin makea olekkaan kuin kaupan suklaa. Mutta terveysarvoiltaan se kyllä lyö laudalta kaupan suklaat mennen tullen :)


Tämän reseptin raaka-aineet olivat kyllä melkoisia superfood aineita: aitoa kaakaota, maca jauhetta ja lucuma jauhetta sekä ripaus kookosrasvaa. Kaikki sisältäen suuria määriä luonnon antioksidantteja tai sydämelle ystävällisiä rasvoja. Joten tähän suklaan teko puuhaan aion kyllä ryhtyä uudelleenkin, vaikka maku tässä ensimmäisessä koeannoksessa jäikin itselle liian raa´aksi :)


Kuivan ihon rasva talvipakkasiin

Olen vallan hullaantunut Lisen Sundgrenin "Ihana Kotikylpylä" kirjaan. Löysin kirjan sivuilta ihanan talvirasvan ohjeen ja koska olin jo joulukuusen hakumatkan jälkeen uuttanut metsäöljyä (kuusen ja männyn oksista), niin päätin kokeilla tätä alla olevaa ohjetta.


Muunsin alkuperäistä ohjetta hieman ja vaihdoin ohdakeöljyn vehnänalkiööljyyn, koska minulla ei ollut tuota ohdake öljyä valmiina. Nyt talven loppurutistuksessa rasva tulee ahkeraan käyttöön ja se soveltuu nimenomaan hyvin kuivalle iholle. Mieheni sai rasvasta jo oivan avun jalkojensa ihon kosteutukseen :) Itsellä myös kantapäät kosteutuivat hyvin.

Talvirasva kuivalle iholle

1,5 dl mänty- ja kuusiöljyä 
(sisältää c-vitamiinia ja parantaa verenkiertoa)
1 dl vehnänalkioöljyä
(E-vitamiini nuorentaa ja suojaa ihoa)
50 g mehiläisvahaa
(antaa iholle silkkisen pehmeän pinnan)
15 tippaa kuusen eteeristä öljyä
(Parantaa verenkiertoa, lievittää lihaskipuja sekä reumaattisia oireita. Psyykkisesti
lisää kestävyyttä ja sisua, mutta myös anteeksiantoa, nöyryyttä, luottamusta,
toisten huomioonottamista sekä hyväksyntää)
1 tl laventeliöljyä
(Fyysisesti ja psyykkisesti tasapainoittava, rauhoittava, puhdistava
ja kipuja lievittävä)

Laita mehiläisvaha teräsastiaan ja aseta se kuumaan veteen. Sekoita kunnes mehiläisvaha on täysin nestemäistä. Lisää öljyt ja jatka sekoittamista. Vaikka seos paakkuuntuu, sulaa öljy nestemäiseksi nopeasti. Ota teräsastia pois vedestä kun mehiläisvaha ja öljyt ovat kunnolla sekoittuneet nesteeksi. Jatka sekoittamista  kunnes seos alkaa saeta. Kun seos on n. 50 asteen lämpöinen voit lisätä mukaan eteeriset öljytipat ja näin rasvaseos on valmis purkitettavaksi :) Anna kovettua rauhassa, vaikka seuraavaan päivään. Purkkiin ei saa muodostua kontenssivettä, koska se heikentää rasvan säilyvyyttä.

Tästä reseptistä tuli tuollainen kuvassa näkyvä n. 3 dl annos ja rasva on todella riittoisaa. Mehiläisvahan ansiosta rasva säilyy hyvänä todella pitkään. Tässä alla vielä tuon yllä olevan mänty- ja kuusiöljyn ohje.

Nopea yrttiöljy
(nopea tapa sopii parhaiten kasveille joilla on kuorellinen runko tai 
kovat lehdet, kuten kuusi, mänty, kataja, timjami ja rosmariini)

5dl hyvälaatuista oliiviöljyä (muukin öljy käy)
2 -3 pientä kuusen ja männyn oksaa havuineen

Kiehauta vesi kattilassa ja nosta se sitten pois liedeltä. Aseta öljyä ja havunoksiä täynnä oleva astia kuumaan vesikattilaan tekeytymään. Anna tekeentyä rauhassa ainakin kaksi tuntia jotta männyn ja kuusen oksat likoovat tarpeeksi öljyssä ja öljy saa tarpeeksi puiden hyvät ominaisuudet itseensä.

Etsiessäni ylläolevan talvirasvan raaka-aineiden ominaisuuksia, yllätyin männyn ja kuusen vahvasta kipuja lievittävästä ominaisuudesta. Täytyypä oikein testata tätä niin omiin kuin suvun naistenkin reuman tyylisiin kipuihin :)

Tämän uuden innostuksen alettua tein työpaikallani melkoisen löydön :) Aivan ihania pieniä hillopurkkeja oltiin viemässä roskiin ja minä ihastuin näiden muotoon ikihyviksi :) Sopivat loistavasti kukkien ja yrttien säilytykseen sekä pienten voiteiden ja rasvojen pakkaamiseen.








tiistai 8. tammikuuta 2013

Puhdistava savinaamio hiuksille

Syksyllä etsiessäni epätoivoisesti hiuksilleni hoitoja, oikukkaan päänahan ja pörröisen luonnonkiharan taltuttamiseksi, törmäsin sellaiseen luonnontuotteeseen kuin savi. Silloin en vielä lähemmin aiheeseen tutustunut, mutta se jäi kuitenkin ajatuksiini kaihertelemaan.

Saven syväpuhdistava ominaisuus kiehtoi ja päätin tilata itselleni pussin valkoista savea. Tässä hieman tietoa valkoisesta savesta:

" Savi sisältää runsaasti erilaisia mineraaleja kuten piitä, magnesiumia,
sinkkiä, rautaa, kaliumia ja kalsiumia, muutaman mainitakseni. 
Savihiukkasen ominaispinta on valtavan laaja ja se on varautunut
sähköisesti negatiivisilla ionivarauksilla, joten se varaa savihiukkasten 
ominaispinnoille positiivisia sähkövarauksia jotka esiintyy ihon 
epäpuhtauksina. Savi on ntehokas epäpuhtauksien puhdistaja ja 
sen kuivaavan ominaispiirteen vuoksi seoksiin olisi hyvä aina lisätä
hieman luonnonöljyjä tai eteerisiä öljyjä."

Olin todella yllättynyt miten helppoa tällaisen savinaamion valmistus oli. Kaadoin taikinakulhon pohjalle lämmintä vettä ja sekoitin siihen hieman hunajaa. Seuraavaksi aloin sekoittamaan savea nesteeseen kunnes seos oli tasaista. Lopuksi lisäsin vielä pehmeää manteliöljyä sekä muutaman tipan appelsiinin eteeristä öljyä.



Seoksen valmistuttua levitin sen hiuksiini ja päänahkaani kuin värjäisin hiuksiani, tyvi ensin ja loput latvoihin. Laitoin viimeisenä muovipussin hiuksieni suojaksi jotta kosteus pysyisi niissä paremmin :) Annoin savinaamion  hautua 30 minuuttia.


Minulla kun on pitkät ja paksut hiukset niin savea imeytyy hiuksiini todella paljon, eli ottakaa se huomioon alla olevassa reseptissä kun alatte tehdä naamiota lyhkäisille hiuksille. Saven oltua päässä puolisen tuntia, pesin sen pois vedellä. Tämän päälle pesin hiukset pellavasiemenöljy-saippualla (kaupasta) sekä huuhtelin itse tehdyllä nokkashuuhteella (teen näistä erikseen kirjoituksen myöhemmin).

Naamion jälkeen hiukset tuntuivat uskomattoman puhtailta, väri syveni ja kirkastui sekä takkuisuus hävisi! Laitan tähän alle vielä kuvan hiuksistani sitten kun hiukseni kuivuvat :)

Puhdistava Savinaamio

1,5 dl vettä
1tl hunajaa
(puhdistaa - kosteuttaa)
2,5 dl valkoista savea
(syväpuhdistaa - kuivattaa)
1rkl manteliöljyä
 (A- ja E-vitamiini sekä 9-omegaöljy ravitsee)
5 tippaa appelsiinin eteeristä öljyä
 (sisältää runsaasti aurinkoenergiaa - puhdistaa)



Kuvasta näkyy mielestäni hyvin tuo kiilto mikä hiuksiin tuli sekä myös missä kohtaa kiilto haalenee. Viittaan siis latvoihin joissa on vielä vanhaa väriä (en ole vuoteen värjännyt hiuksiani). Olen koittanut nyt kuukauden verran hoitaa hiuksiani luonnonmukaisemmilla aineilla ja jättänyt kaupan shampoot täysin käyttämättä. Päälaella missä on jo jonkin matkaa omaa väriäni, hiukset tuntuvat silkin pehmeiltä ja kevyiltä. Valitettavasti latvat ovat vielä karheat ja menevät helpommin takkuun vanhojen värikäsittelyjen vuoksi. Tämän johdosta mielessä on pyörinyt hetken aikaa hiusten leikkuu lyhyemmäksi, mutta jääköön se ajatus vielä rauhassa mietintämyssyyn. Toinen vinkki jonka olen lukenut on harjata hiuksia päivittäin pitkiä aikoja kerrallaan, näin hiustyven juuressa oleva luontainen öljy levittyisi myös latvoihin. Täytynee ottaa tämä käytäntö myös kokeiluun :) 

Mutta tästä se alkaa, puhdistautuminen, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin :) On tullut aika lähentyä luonnon kanssa ja ammentaa voimaa luonnon omista antimista. Ehkä siinä samalla opin uudella lailla myös kunnioittamaan luontoa ja sitä runsautta jota se tarjoaa meille jos myös jopa rikkaruohojen muodossa :) Ihanaa lopputalvea joka jo kohta kurkottelee kevään kynnykselle. Nautitaan tulevista kevät auringoista ja pikkuhiljaa kasvuun heräävästä luonnosta!


maanantai 7. tammikuuta 2013

Talven syleilyssä kevät jo sydämessä

Empä muista koskaan odottaneeni kevättä näin kovaa :) Olen astumassa aivan uuden seikkailun vietäväksi ja odotan innolla mitä kaikkea luonnolla onkaan minulle annettavanaan.

Osaisimpa kertoa mistä kaikki lähti liikkeelle, ehkä edelliskesän kukka-intoilusta, ehkä hieman myös ongelmista löytää kaupan hyllyiltä nurinkurisille kiharoilleni taltuttajaa :) Mikä lie innoittajana loppujen lopuksi toimi, olen nyt päättänyt tutustuttaa itseni luonnon omiin hoitokeinoihin. Olette enemmän kuin tervetulleita mukaan tähän seikkailuun. Uskon, että kesällä kaikki huipentuu luonnon antaessaan parasta antiaan :)

Tavoitteena on tutustua luonnonmukaiseen kauneudenhoitoon ja siihen miten paljon on mahdollista yleensäkään hoitaa itseään luonnonantimilla. Joitain kokeiluja olen jo tehnyt hiustenhoidon tiimoilta ja olen huomannut, että yrttihuuhtelut sekä luonnonsaippuat ovat tehneet hiuksistani silkin pehmeät.

Innoittajina tällaisen blogin aloittamiseen, joka käsittelee luonnonläheistä kauneudenhoitoa, toimi vahvasti kaksi kirjastosta löytämääni kirjaa. Toinen on ruotsalaisen Lisen Sundgrenin kirja " Ihana Kotikylpylä" ja toinen on Suomalaisen Virpi Raipala-Cormierin kirjoittama kirja " Luonnonkaunis".

Heidän kirjojaan selaillessa mieleni tekisi jo kovasti heittää ylleni kevyt kesämekko ja hipsiä paljain jaloin aamukasteisen nurmikon yli vanhaan ulkorakennukseen josta löytyy huumaavilta yrteiltä tuoksuva levollinen kotikylpyläni. Tämä on siis haaveeni ja tällä hetkellä voin toteuttaa sen vasta haaveissani, mutta kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eikös ne unelmien toteutumiset ala aina haaveilusta :)

Joten tervetuloa mukaani, haavematkalle unelmiini. Katsotaan mitä kaikkea ihanaa kesä tuo tullessaan :)